Suklaamuffinit karkkisydämellä






Onpas nyt ollut laiska Marraskuun alku. Ei ole juuri tullut leivottua eikä konettakaan ole tullut avattua. Ihanaa päästä työpäivän jälkeen sohvan nurkkaan peiton alle lämmittelemään. Yhtenä iltana kuitenkin leivontakärpänen iski.

Halusin tehdä mahdollisimman helppoja leivonnaisia ja kaikkien aineiden täytyy löytyä kaapista. Olin ostanut Omar-karkkeja ja Kick-patukoita kakkua varten reilusti ja päädyin kokeilemaan miten onnistuu karkkisydän muffiniin.

Todella nopeat tehdä. Kick-patukat jäivät hieman pliisun makuisiksi taikinassa, mutta sulivat juuri sopivasti. Omarit maistuivat voimakkaammin muffinin sydämenä. Jauhojen määrä oli ehkä liian suuri ja taikinasta tuli turhan tiivistä. Laitan ohjeeseen vähän pienemmän määrän jauhoja (käytin siis 3 dl tähän taikinaan). Parhaita olivat hieman uunista ottamisen jälkeen vielä lämpiminä. Toki vielä parin päivän jälkeenkin olivat pehmeitä ja syömäkelpoisia.





Suklaamuffinit

2,5-3 dl gluteenitonta jauhoseosta
0.5 dl kaakaojauhetta
1,5 dl ruokosokeria
2 tl leivinjauhetta
1.5 dl kermaa
1 dl rypsiöljyä
2 kananmunaa
60 g suklaarouhetta

2 Kick-patukkaa
6 Omar-karkkia 

Mittaa kuivat aineet kulhoon. Sekoita nestemäiset aineet jouhojen joukkoon ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Nostele lopuksi suklaarouhe kevyesti taikinaan.
Leikkaa Kick-patukat 6 osaan ja ota Omar-karkeista paperit pois.
Laita muffinipellille 12 paperista muffinivuokaa. Annostele lusikallinen taikinaa vuoan pohjalle. Aseta 6 muffiniin Kick-patukan pala ja 6 muffiniin Omar-karkki. Täytä vuokiin loppu taikina.
Paista 200 asteessa uunin keskitasolla noin 15 minuuttia.