Nopeat gluteenittomat donitsit uunissa




 Onpa taas ollut kiireistä ja yhtäkkiä onkin jo vappu. Päädyin nyt tekemään nopeita donitseja, helposti alle tunnissa valmista. Tässäkään ohjeessa ei paljoa tiskiä tule, eikä tarvitse vatkailla mitään. Alkupään donitsivuokiin pursotin liikaa taikinaa ja nousivat turhan paljon. Tein umpeennousseille donitseille omenaporalla uuden reiän. Toimii.


Uunidonitsit (12 kpl)

1,5 dl Virtasalmen viljatuotteen vaaleaa glut. jauhoseosta
1 dl Semperin fin mix-jauhoseosta
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
75 g sulatettua voita
1 kananmuna
1 dl kreikkalaista jogurttia
  
Kannattaa valmistella ensin kaikki valmiiksi. Öljyä donitsipelti kevyesti. Laita pursotinpussi valmiiksi.
Mittaa kuivat aineet keskenään kulhoon. Lisää voi, kananmuna ja jogurtti. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Lusikoi pursotinpussiin (taikina vähän paksuuntuu jos jää odottamaan). 
Pursota 12 koloseen taikinaa, sopiva määrä on suunnilleen puoleenväliin vuokaa.
Paista 200 asteessa tasalämmöllä uunin keskitasolla. Sopiva paistoaika on 8-10 minuuttia. Pienemmät kypsyy nopeammin ja isommat hitaammin. Anna jäähtyä hetki ennen kumoamista.

Kuorrutteeseen sulata n.130 grammaa maitosuklaata esim. vesihauteessa, mutta varo ettei vettä roisku suklaan sekaan. Laita suklaasula kapeahkoon kulhoon, johon kuitenkin saa donitsin hyvin mahtumaan. Dippaa donitsit suklaaseen ja nosta leivinpaperille jähmettymään. Ripottele päälle nonparelleja, strösseleitä tai salmiakkirakeita. Ihan mitä vain keksiikin! Suklaata voi hieman lämmittää uudelleen jos alkaa paakkuuntua kun donitsia dippaa.