Suklaamokkapalat




Olen jo jonkin aikaa miettinyt mokkapalojen ja kinderpiirakan yhdistämistä. Muutaman viikon tarvikkeet jo odotellut kaapissa toteutusta, mutta vasta nyt sain aikaiseksi tehdä näitä herkkuja.




Suklaamokkapalat

pohja:

2 dl sokeria
2 dl Semper fin mix-jauhoseosta
1 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
(1 mm merisuolaa)
3 kananmunaa
150 g sulatettua voita
0.5 dl vahvaa kahvia 

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää munat, sulatettu voi ja kahvi. Sekoita nopeasti taikinaksi.
Paista n. 38 x 26 cm vuoassa ohuena levynä uunin keskitasolla 175 asteessa n. 15 minuuttia. 
Anna jäähtyä hyvin ennen voikreemin levitystä.

Kahvivoikreemi:

120 g voita
3-4 dl tomusokeria
2 rkl kuumaa vettä+4 tl pikakahvijauhetta
Anna voin lämmetä huoneenlämmössä notkeaksi. Liuota pikakahvi kuumaan veteen ja anna seoksen jäähtyä.
Notkista ensin voita hieman sähkövatkaimella. Lisää tomusokeri muutamassa erässä ja vatkaa kunnes seos on tahnamaista. Käytä ensin 3 dl tomusokeria ja lisää tarvittaessa jos seos on liian löysää.
Vatkaa lopuksi kahvi seokseen. Levitä kreemi pohjan päälle tasaisesti ja laita jääkaappiin. Pohja kannattaa laittaa 5-10 minuutiksi pakastimeen ennen suklaan sulatusta, että suklaa levittyy tasaisesti kreemin päälle.

150 g maitosuklaata
2-3 palaa valkosuklaata

Sulata suklaat miedolla teholla mikrossa tai vesihauteessa. Kaada maitosuklaa kahvikreemin päälle ja levitä välittömästi lastalla tasaiseksi. Valuttele valkosuklaasta kuvioita maitosuklaan päälle ja laita jääkaappiin jäähtymään.

Kun suklaa on kovettunut leikkaa reunat tasaiseksi kuumaan veteen kastetulla veitsellä (kuivaa ennen leikkaamista). Leikkautuu parhaiten kun suklaa on ollut vain vähän aikaa jääkaapissa. Valmiit palat voi pakastaa.

 Alimmassa kuvassa piirakka on ollut yön yli jääkaapissa. Alareunassa näkyy miten suklaa on halkeillut leikatessa vaikka veitsi oli kuuma.