Aloitetaan vihdoin syyskuu tästä. Olen yrittänyt lisätä enemmän kasviksia ruokavalioon, jotta pääsisi suositeltuun puoleen kiloon päivässä. Siksi olen pyöritellyt päässäni porkkanapiirakan ja omenapiirakan yhdistämistä. Vihdoinkin työkiireiltä oli aikaa alkaa toteuttaa suunnitelmaa. Mielestäni yhdistäminen onnistuikin todella hyvin. Pohja oli sopivan kostea ja onnistuin löytämään sopivan kirpeitä kotimaisia omenoita. Kokonaisuudesta ei tullut liian makea vaan juuri sopiva. Piirakan voi tarjoilla vaniljakastikkeen kanssa, mutta mielestäni ei välttämättä tarvitse sitäkään.
Paistoin piirakan (24 cm halkaisija) irtopohjapiirakkavuoassa. Käytin leivinpaperia vuoassa ettei piirakkataikina valu pitkin uunia.
Pohja:
2 dl gluteenittomia fin mix-jauhoja
1,5 dl ruokosokeria
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl kanelia
0,5 dl hasselpähkinärouhetta
2 kananmunaa
100 g sulatettua voita
n. 1 dl porkkanaraastetta (n. 3 pientä porkkanaa)
Päälle:
2-3 pienehköä kirpeää omenaa
kanelia, sokeria
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuivien aineiden joukkoon kananmunat nopeasti sekoittaen. Sekoita vielä voisula ja porkkanaraaste taikinan joukkoon. Kaada voideltuun tai leivinpaperoituun piirakkavuokaan.
Lado viipaloidut omenat taikinan päälle. Ripottele kanelia ja sokeria omenoiden päälle.
Paista 175 asteessa uunin ala/keskitasolla (paistoin toiseksi alimmalla tasolla) noin 35 minuuttia. Anna jäähtyä hetken.