Alkuperäinen kakkusuunnitelma meni mönkään. Kakku ei pysynyt oikein kasassa kun kakkurenkaan poisti. Juhlia edeltävänä iltana se oli aikamoinen katastrofi. Yötä myöten miettimään mikä ratkaisuksi, koska synttärisankari ehdottomasti halusi kakun. Onneksi googlettelun myötä syntyi ajatus valomiekkakakusta. Kääretorttupohja on nopea tehdä eikä vaadi pitkää tekeytymisaikaa.
Täytteet muotoutui siitä mitä kotona oli, koska aamulla ei enää ehtinyt kauppaan. Myöskin värit oli nyt sen mukaiset. Oikein hyvän makuinen kakku näin nopeaksi tuotokseksi.
Tein kääretorttupohjan 0,7 tekniikalla 4 kananmunasta. Laitoin taikinaan puolet semperin fin mix-jauhoseosta ja puolet perunajauhoja. Laitoin pienen osan taikinasta pienemmälle alalle uunipeltiä, josta tuli kahva ja loput toiselle uunipellille koko alalle.
Rullaa valmis pohja leivinpaperin kanssa jäähtymään. Anna jäähtyä kunnolla ennen täyttöä.
Sisälle:
mansikkahilloa
0,5 dl karamelli fanny-vanukasta
2 dl laktoositonta vispikermaa
2 rkl tomusokeria
Vaahdota vispikerma. Lisää vanukas ja tomusokeri vispaten. Täytteen pitäisi olla melko jämäkkää valmiina.
Lusikoi molemmille pohjille mansikkahilloa ja vanukastäytettä. Jätä alareunasta noin 5 cm ilman täytettä. Rullaa pohja varovasti, ettei täyte tursua ulos. Kääri valmiit rullat tiukasti esim. kelmun sisään. Jätä sauma alas. Anna tekeytyä tunnin verran.
Vaahdota 2 dl vispikermaa. Värjää pieni osa harmaaksi ja loput oranssiksi. Kuorruta pienempi rulla harmaalla värillä ja isompi rulla oranssilla värillä. Laita vielä hetkeksi jääkaappiin.