Mango-passionhyydykekakku




Sairastelun jälkeen yhtäkkiä Pääsiäinen on kovin lähellä. Aika miettiä tulevia tarjoiluja. Olen ostanut aikaa sitten mangorahkan jääkaappiin, mutta en saanut aikaiseksi tehdä siitä mitään. Nyt ajattelin yhdistää passionhedelmän mangoon. 

Halusin tehdä helpon kakun johon ei aktiivista tekoaikaa kuluisi paljoakaan. No, tunnin verran taisi kaikki valmistelut viedä, mutta jääkaappi kuitenkin tekee suurimman osan työstä.

Siivilöin passionhedelmän siemenet omasta kakusta pois, koska en niistä välitä. Kiilteeseen voi halutessaan siemenet jättää. Täytteestä tuli ihanan sileää ja kermaista ilman siemeniä.

Pohja

n. 100 g kaurakeksejä
50 g paahdettua valkosuklaata
50 g sulatettua voita

Paloittele noin 100 g valkosuklaata uunipellille leivinpaperin päälle. Paahda 175 asteisessa uunissa n. 5 minuuttia. Anna jäähtyä hetki.
Murskaa kaurakeksejä hieman. Lisää joukkoon paahdettu valkosuklaa ja murskaa melko hienoksi muruksi. Kaada sulatettu voi keksimurun joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
Laita 18 cm irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja reunoille reunakalvoa.
Taputtele keksimuru vuoan pohjalle tasaiseksi. Laita vuoka hetkeksi jääkaappiin.  


Täyte

250 g mascarponea
200 g mangorahkaa
n. 35 g paseerattua passionhedelmää (3 kpl)
0,5 + 0,5 dl mangososetta
2 dl vispikermaa
2 rkl tomusokeria
4 liivatelehteä 

Laita liivatelehdet runsaaseen kylmään veteen likoamaan.
Notkista mascarpone sähkövatkaimella. Lisää joukkoon mangorahka, 0,5 dl mangososetta ja passionhedelmä. Lisää tomusokeri.
Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi.
Kuumenna toinen 0,5 dl mangososetta kiehumispisteeseen. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota mangososeeseen. Jäähdytä seosta hetki lusikalla sekoitellen.
Lisää liivateseos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen mascarpone-rahkaseokseen.
Kääntele lopuksi kermavaahto seokseen. Kaada seos keksipohjan päälle.
Kopauta vuokaa muutama kerta pöytään ilmakuplien poistamiseksi. Laita jääkaappiin hyytymään 2 tunniksi.

Kiille

1,5 dl mangososetta
0,5 dl passionsosetta
1,5 liivatelehteä 

Laita liivatelehdet likoamaan runsaaseen veteen noin 5 minuutiksi.
Kuumenna passionsose kiehumispisteeseen. Liuota liivatteet soseeseen.
Kaada liivate ohuena nauhana mangososeeseen, sekoita koko ajan.
Kaada kiille varovasti kakun päälle. Laita kakku vielä 2-3 tunniksi jääkaappiin hyytymään.
Koristele rouhitulla valkosuklaalla (tai esim. murenna jäljellä olevaa paahdettua valkosuklaata koristeeksi). Lisäksi pieniä suklaamunia.